Näyttelykalenteri Näyttelykalenteri

NÄYTTELYT 2017

Seitsemän jättiläistä 23.9.2016-28.1.2017
Näyttelyn keskiössä ovat taiteilijat, joita varten muu näyttelyprosessiin osallistuva koneisto on olemassa. Kuraattori, kuvanveistäjä Villu Jaanisoo, yhdistää seitsemän Kuopion Kuvataiteilijat ry. Ars Liberan taiteilijaa: Antti Immonen, Timo Kokko, Sami Korkiakoski, Seppo Kääriäinen, Ulla-Mari Lindström, Tiina Tanskanen ja Johanna Väisänen.

Pakkaspäivät 8.11.2016-11.3.2017
Pakkaspäivät on näyttely, joka kuvaa kylmän vuodenajan ankaruutta, mutta myös sen kauneutta, unohtamatta ihmistä talviympäristössä. Talvinen luonto on inspiroinut taiteilijoitamme 1800-luvulta alkaen ja pohjolan vuodenaikojen vaihtelu on tarjonnut taiteelle ehtymättömän aihepiirin.

Dream 10.2.-27.5.                     
Näyttely on seikkailu unien ja mielikuvituksen maailmaan, jossa istutaan äänikaapissa, lintuja hoidetaan sairaalassa ja prinsessan mekko on tehty nenäliinoista. Näyttely rohkaisee irrottautumaan totutuista toimintatavoista ja ajattelumalleista ja heittäytymään satumaiseen maailmaan, jossa kaikki on mahdollista.

Flooran päivät 18.3. alkaen                                
Kevät tuo kukkaset taidemuseon yläkertaan. Kesäisten niittyjen ja värikkäiden kimppujen hehku kuljettaa kohti valoa ja lämpöä. Näyttelyn teoksissa kukkivat orvokit, voikukat, ruusut, liljat ja monet tutut ja tuntemattomammat kukat.

Oi maamme! 9.6.-16.9.
Näyttely haastaa tutkimaan käsityksiä itsenäisyydestä ja suomalaisuudesta. Sen ytimen muodostavat Mika Taanilan, Timo Wrightin ja taiteilijaryhmä Tehonrakentajien lyhytelokuvat, jotka kommentoivat suomalaisuuden myyttiä, mennyttä ja nykyistä. Näyttely on osa Ylen itsenäisyyden juhlavuoden interaktiivista videotaideprojektia. Yle avaa vanhoja arkistofilmejä avoimeen käyttöön ja rohkaisee tekemään niistä omia lyhytelokuvia, joita julkaistaan Teemalla ja Yle Areenassa ja nähdään myös osana Kuopion taidemuseon näyttelyä.  

Suomen taiteen tarina – Ateneumin kiertävä kokoelma 6.10.-4.3.2018
Ateneumin taidemuseon kokoelmien klassikot johdattavat läpi Suomen taiteen kehityskulun 1800-luvulta 1960-luvulle kytkien Suomen taiteen tarinan kansainväliseen kehitykseen ja yhteiskunnallisiin tapahtumiin. Maamme vanhimmasta ja laajimmasta taidekokoelmasta kootussa näyttelyssä ovat esillä mm. Wäinö Aaltonen, Fanny Churberg, Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Essi Renvall, Tyko Sallinen, Ellen Thesleff ja Sam Vanni.

Taiteilijan matkassa 17.5.2013 alkaen
Kuopion taidemuseon uudessa perusnäyttelyssä kuljetaan Taiteilijan matkassa. Matka alkaa Fridolf Weurlanderin ja Ferdinand von Wrightin kuvaamista Pohjois-Savon idyllisissä maisemista menneen Kuopion katujen kautta kohti nykypäivää.